Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. syyskuuta 2014

AUTUMN LOVE

Vaikka oonkin kesäihminen henkeen ja vereen, tykkään mä myös syksystä. Varsinkin nyt kun kesä oli todella raskas sattuneista syistä, mua ei oo harmittanut ollenkaan palata tavallisiin arkirutiineihin - oon oikeestaan nauttinut siitä tosi paljon eikä aikasin herääminen hirveästi tuota päänvaivaa.  Kesällä jotenkin tuntuu että kokoaja ois pakko olla menossa ja ulkona hyödyntämässä jokainen auringonsäde, mutta syksyllä voi hyvällä omalla tunnolla vaan käpertyä sohvalle ja pitää monen tunnin maratonin lempisarjasta. Nyt kun syksyn ylppäritkin on ohi on mulla jotenkin tosi vapautunut fiilis.

Vaikka lämpöä rakastankin yli kaiken, oon mä ilmojen kylmenemistä odottanut syyskuun alusta saakka. Uusien neuleitten ja huivien hamstraus on ehkä yks parhaimmista asioista syksyssä. Syksy on myös mun mielestä jotenkin sellasta aikaa että juttuja voi alottaa alusta tai uudistaa. Mulla on jo huoneen järjestys muuttanut muotoaan - toistamiseen - ja hiuksetkin kokee pian pienen muutoksen. Syksyisin on myös jotenkin tosi rentouttavaa lähteä koiran kanssa metsälenkille ja nauttia kirpeästä ja raittiista ilmasta - ilman  sitä syksyyn kuuluvaa vesisadetta mieluiten. En tiedä kumpi siitä tykkää enemmän, minä vai Mico! 


Saatan tulla peruumaan puheeni melko nopeastikkin jos taivaalta rupee yhtäkkiä tulemaan jotain tikku-ukkoja tai saa kävellä kengät märkänä ympäriinsä, mutta tällä hetkellä mä meen todella hyvillä fiiliksillä tätä syksyä eteenpäin! 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

MIDSOMMAR


Moikka, ja hyvää juhannusta näin vähän jälkijunassa! Me vietettiin juhannusta perinteiseen tapaan mökillä syöden ja juoden hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin. Ah mä niin rakastan kaikkea grilliruokaa! Ruokailujen välissä oli sopivasti aikaa pelailla vähän Monopolia tai Unoa, ja myös saunoa vähän. En oo mikään saunomisen ystävä, ja oon käyny meillä kotona saunassa ehkä kaksi tai kolme kertaa, mutta mökillä se vaan kuuluu jotenkin asiaan! Uskaltauduin myös uimaan (koska en halunnut olla nyssö kun pojatkin meni), jos sitä pientä kastautumista vai uimiseksi kutsua. Harmi että oli noinkin kylmä, mutta kyllähän siitäkin selvittiin! Meillä on tosi iso terassi mökillä, niin pääsee kätevästi sateelta suojaan, mutta voi silti nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Toivottavasti noi ilmat tosta vähän edes paranisi kun ei edes saatu varattua meille lomamatkaa heinäkuun alkuun, mutta elokuussa sitten!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

A LITTLE GETAWAY

Moikka! Me piipahdettiin päivän kestävällä reissulla Virossa viime lauantaina. Me lähdettiin täältä Helsingin päästä sillä 10.30 lähtevällä laivalla, ja tultiin takaisin Virosta lähtevällä 19.30 laivalla. Noilla lähtöajoilla on mun mielestä just täydellinen aika vietettävänä Viron päässä. Me kierretään usein muutamat tietyt kaupat kauppakeskus Virussa, ja sitten Rottermannin kaupat, josta löytyy mun suosikit Bershka ja Pull & Bear sekä muutama muu tosi kiva kauppa. Oon tällä kertaan vähän pettynyt mun lempparikauppojen tarjotaan, nimittäin ostin tolta reissulta vaan muutaman jutun. Mutta toisaalta, oon myös tosi ylpee ittestäni etten enää ostele mitään 'ehkä mä tätä joskus käytän' -vaatekappaleita.

Mä kiertelin koko päivän kauppoja pää kolmantena jalkana ja mulla unohtu kamera laukun pohjalle kokonaan. Kaivoin sen sieltä esiin vain silloin kun käytiin syömässä (säälittävää, eikö?) mutta luulenpa että aika moni on Virossa käynyt ja tietää suunnilleen miltä siellä näyttää. :-D Syötiin muuten jossain tosi hyvässä paikassa siinä Rottermannin aukiolla, en vaan muista sen nimeä nyt yhtään. Mutta ruoka oli ihan älyttömän hyvää, ja muutenkin ihanan kesäistä syödä ulkona terassilla auringon paistaessa! 


Ostospostausta on tulossa mitä pikimmiten, ostin muutaman niin ihanan jutun että pakko vilautella niitä myös tänne! 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

APRIL


1. SHOEHEAVEN! Cape Universalin ystiksista lähti taas kerran muutamat Vanssit mukaan joista näkee tarkempaa juttua täältä. // 2. Noi mäkkärin mini McFlurryt on musta ihan täydellinen keksintö, koska en ikinä jaksa syödä sitä normaalia loppuun, haha! // 3. Mun oikeena synttäripäivänä poikaystävä vei mut leffaan, ja päätettiin tai siis mä päätin, että mennään kattomaan Rio 2. Oli muuten ihan sairaan hyvä! // 4. Mun pikkumakkara 


1. Käytiin äipän ja veljen kanssa herkuttelemassa Chicos'in burgereilla yks lauantai kun ei kotona ollut mitään ruokaa! // 2. Oon pitkään miettinyt että tarttisin uuden hajuveden ja Marc Jacobsin Daisy pyöri pitkään mun päässä ja sainkin sen sitten synttärilahjaksi poikaystävältä! // 3. Leffaeväät! Saan välillä ylipuhuttua ton mun toisen puoliskon syömään dippivihanneksia, mutta sillonkin sille maistuu oikeestaan vaan nakit :D Ihme nirso! 4. // Ilta-ajelulle! Oikeesti homma meni niin että oltiin mun tädillä kylässä ja mä jouduin kuskiksi jotta äiti voi ottaa 'muutaman' lasin kuoharia.. 


1. 'Kaffella' Camillan kanssa. Ah oli niin ihana istuskella auringonpaisteessa ja nauttia kylmää Caramel Frappucinoa. True love ♥ // 2. No ne täydelliset kevät vanssit vielä tuhannen kerran! En oo noita valkosia uskaltanu ottaa vielä käyttöön, mutta noi kaks muuta paria on ollu sitäkin ahkerammin käytössä. // 3.  Mihin nää täydelliset kesäsäät katos? Hyvä ettei tarvi taas talvitakkeja kaivaa kaapista kun on niin viiletä ulkona.. 4. Sillonkun oli vielä lämmintä istuskeltiin tyttöjen kanssa meidän terassilla kylmien juomien kera ennen baariin suuntaamista! Voi että mä rakastan lämpimiä iltoja ulkona hyvässä seurassa! 


1. Autoselfie again! Haha, onko jollain muullakin tällänen tapa että odotellessa on aina pakko napata muutama kuva ittestään? :D Toivottavasti kukaan ei oo yhtä tyhmä kun se jenkkinainen joka nappaili niitä kuvia samalla kun ajo sitä autoa.. Huhuh, mitä ihmisten päässä liikkuu?! // 2. Herkullinen vappulounas! // 3. Käytiin pari viikkoa sitten Camillan kanssa kattomassa toi Outolintu ja olihan se ihan älyttömän hyvä! Vaikkakin ehkä vähän ennalta arvattava, mutta odotan silti jatko-osaa innolla! // 4. NO WORDS 


1. #workhardplayhard. Ennen Mc'Donaldsia pysty kutsumaan mun toiseksi kodiksi, nyt sen paikalla on sali, haha! // 2 & 3. Me käytiin Camillan kanssa Hard Rock Cafessa syömässä mun synttäreitten kunniaksi, ja ruoka oli tosi hyvää! Toi hervottoman kokonen browniejätskikermavaahtohässäkkä oli kyllä liian iso tälläsen pikkusen tytöntyllerön syötäväksi! :D Toi oli meille molemmille ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa ja hämmästyttiin vähän kun siellä puhutaan asiakkaille pelkästään englantia? Ei se mua sinänsä mitenkään haittaa, mutta eikö kotimaassa pitäis saada palvelua omalla äidinkielellä? 4. // Shoppingoutfit. 

tiistai 29. huhtikuuta 2014

19YEARS OLD

Toissa lauantaina mulla tuli 19 vuotta jo mittariin! Ihan hullua, tuntuu tosi hassulta sanoa että oon 19 -vuotias, taino kirjoittaa, huh! Viime sunnuntaina me vietettiin mun sukulaisynttäreitä tutulla ja turvallisella porukalla mikä koostui isovanhemmista, kummeista ja serkuista. Synttärit on jotenkin niin ihana juttu kun näkee lähimpiä sukulaisia kerralla ja saa herkutella, mä tykkään! 

Meillä on yleensä ollu synttäreillä aina valmis kakku, mutta nyt halusin tehdä kakun itse joten me leivottiin äitin kanssa yhdessä mansikkainen täytekakku, ja ai että se oli hyvää vaikka itse sanonkin! Olin myös kuulevinani kehuja muiltakin suunnilta. Oli pakko myös väsätä mokkapalat pöytään koska niitä vaan kuuluu olla meidän synttäreillä! Pieneksi suolaseksi äiti väsäs meille ison salaatin lisukkeinneen ja valmiita minibacuetteja. 


perjantai 4. huhtikuuta 2014

MARCH

Huh, vihdoinkin ehdin tulla tännekin päivittelemään ja kertomaan viime kuukauden juttuja! Ihan hullua, että nyt on jo huhtikuu? Ja mun synttärit on kahen viikon päästä lauantaina, vastahan mä laskin päiviä mun 18-vuotis päivään, ja nyt siitäkin on jo vuos.. Miten aika voikaan mennä niin nopeasti? Mutta nyt niitä viime kuun kertauksia ennenkun myöhästyn koulusta!


1 // Kyllä, vihdoin mäkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin käymää siellä salilla! Sitä varten piti tietenkin ostaa uudet popot, Niken Free Run 5.0 :llat. Noilla maistuu treenikin. 2 // Vaikka tästä kuvasta voiskin olettaa että oon myös alkanut syömään pikkusen terveellisemmin niin se ei kyllä (valitettavasti) ole totta. :D 3 // Auton omistajana maailman paras tunne on se kun tankki on täynnä ja auto puhdas! No enää ei kyllä oo kumpaakaan.. 4 // Mikäköhän siinä on että aina odotellessa jotain on pakko ottaa muutama selfie?! :D Teen sitä ihan joka kerta, hah! 


 1 // Oltiin viime viikonloppuna paossa äitin saunailtaa tossa Vantaan puolella hotellissa ja käytiin Amarillossa syömässä lauantai-iltana! Naminami ruokaa oli tälläkin kertaa. 2 // Gym! Oon oikeestaa aika innoissani tosta salilla käymisestä, meen sinne joka kerta oikein mielelläni! Vaikka sitten jossain kohdassa se kiinnostus lakkaa.. Mutta ainakin saan aina raahattua itseni sinne! 3 // ÄÄÄ, mä niin rakastan näitä mun hiuksia kun ne on taas pitkät! Ihan surettaa kun tietää ettei ne pysy näin ihanina niin pitkään kuin haluais.. 4 // Kouluvessapose! Tätäkin teen melkeen joka kerta kun satun eksymään koulussa vessaan..


 1 // But first, let me take a selfie! Toi auringon paiste jaksaa vaa hymyilyttää. 2 // Mun bravuuri, lämpimät kanasandwichit! Näitä meillä syödään melkeinpä joka toinen perjantai iltapalaksi! 3 // Protskut tulee nautittua näppärästi ajomatkalla salilta kotiin! Ajattelin eka että noi on iha hirveetä sontaa, eikä niitä saa alas kurkusta ilman yökkäilyjä, mutta ainakin noi maut mitä mä oon vedelly niin uppoo hyvin, ainakin mulle! Noita jauhoja saa muuten netistä tilattuna paljon halvemmalla kuin kaupasta ostettuna, vinkvink! 4 // Hästag ootd koulun vessassa. Yks mun lemppariasuista kuluneelta kuulta, kaikki mitä mukavaan asuun tarvitaa; lempparifarkut, neule ja kiva toppi!


1 // Tälläsissä merkeissä meni mun viime viikonloppu sekä alkuviikko. Nyt on onneks kokeet taas hetkeks selätetty, ja kohta lähdenkin kouluun jännittämään kokeiden tuloksia. Toivottavasti säästytään uusinnoilta. 2 // Rakkaan kanssa iltapäiväkävelyllä kauniissa joen rannassa. Okei, ei toi keravanjoki mikään kovin kaunis näky usein ole! :D Sunnuntaina lähdetään yhdessä reissuun moikkailemaan ton karvapallon veljiä. 3 // Hotelliaamupalat on vaaan niin parhaita, vaikka tuolla hotelli Vantaassa se ei mikään järin suuri ollutkaan! 4 // Auringon tultua taivaalle uskaltauduin viimein kaivamaan vaalemmat pökät jalkaan ja nahkatakin päälle! Mikäköhän siinä on että talvella ei vaan yksinkertasesti pysty käyttämään vaaleita farkkuja? Oonko ainut joka kokee näin vai oonko vaan outo? :D 


tiistai 4. maaliskuuta 2014

February


1. Syöpöteltiin jäätelökakkua (onks sille jotain muuta nimeä:D) yks perjantai-ilta Sofialla. Oikein hyvää vaikka olikin suklaista enkä mä siitä suklaasta niin välitä! // 2. Matikan tunnilla matikan tehtäviä, facebookkia ja ruotsin  verbikokeeseen harjottelua, ei moni pysty samaan varmaankaan, vai? // 3. Hymyselfie!  // 4. Kävin helmikuun alussa pariinkin otteeseen Ikeassa, ja sieltä tarttu tällä kertaa mukaan kaikkea pientä. Voi että rakastankaan tota paikkaa..


1. Peili-outfit. Rakastan tota kukkapaitaa ihan hulluna! Kattoiskohan kukaan mua vähän vinoon jos kulkisin toi paita päällä joka päivä..? // 2. Camillan jäätelöannos! Siis tossa oli tota suklaakastiketta varmaankin puol litraa.. // 3. Tykkään ihan sikana viikonlopuista kun on aikaa ja halua tehä kunnon aamupalaa! Arkisin ei vaan millään jaksa vääntää mitää erikoisuuksia. // 4. Noi mun hiukset on ihan järkyttävässä kunnossa, tollanen rotanhäntä vaan roikkuu tossa.. Onneks tässä kuvassa ei näy, mutta myös mun juurikasvu on varmaankin kymnenen metriä pitkä kohta.. Ehkä olis korkee aika taas tehä näille jotain!


1. Yks helmikuun kohokohdista oli monella varmaankin penkkarit, ja niin myös mulla. Toi rekka-ajelu oli ihan sairaan siisti kokemus, ainut mikä vähän harmittaa on se että melkeinpä kaikki kaverit oli eri rekassa, mutta pärjättiin hyvin Julian kanssa kahdestaankin :D // 2. Vähänkö söpöt tollaset pillikoristeet saa irrotettua mäkkärin Happy Meal -aterian niistä bokseista! // 3. Nykyään kun on oma auto käytössä niin tulee usein hurautettua tohon Vantaan puolelle mummille syömään. Siellä aina vaan saa niin hyviä herkkuja! // 4. Mun uusi ihana rakas! Poikaystävä toi mulle sieltä Thaikkulasta uuden laukun, feikin MKn ♥ 


1. Oonko mä ikinä sanonut kuinka paljon mä rakastan Starbucksin frappucinoja..? Siis voisin juoda niitä päivittäin ainakin kolme. // 2.  Favourite food! Rakastan tortilloja, se on ihan mun herkkuruokaa. Huomaatteko muuten että rakastan kaikkea suuhun laitettavaa ja että nää sisältää aina monta eri ruoka kuvaa..? :D // 3. Kukaan ei varmaan vielä tiedäkkään että Suomen pojat taisteli itselleen pronssisen mitalin Sotshin olympialaisista, hah :D No mutta silti, ihan uskomatonta mihin suomenjoukkue pystyykään kerta toisensa jälkeen, vaikka kuinka vähätellään ♥ // 4. Sovituskoppiselfie! Noi hiukset on niin järkyttävät, en kestä enää :D! Nyt rupeenkin heti tilaileman uusia pidennyksiä tähän päähän.. 


1. Kävin viime viikolla kattomassa pikkuveikan peliä piiiitkästä aikaa. Muutama vuos sitten mä olin aina poikien mukana hallilla, mutta sitten se oikeestaan loppu kun iskä lopetti valmentamisen ja joukkue vaihtui. Mutta oli hauska käydä taas kattelemassa, vaikkei tuo paikallistaisto mikään taitojen näytös ollut :D // 2. Penkkareiden jatkoille valmistautumista! Pienen tauon jälkeen Breezeritkin maistuu paremmalta, eikä liian makealta. // 3. Viime viikolla käytiin kiertelemässä vähän Jumbossa, ja mukaan tarttui muutama juttu. En oo tota H&Mn High Lighteria vielä kunnolla testannut, mutta ajattelin aloittaa tollasesta vähä halvemmasta tuotteesta varjostusten kokeilemisen. // 4. Helmikuun aikana käytiin kattomassa myös vähän laadukkaampaa lätkää, nimittäin HIFK - Pelicans, vaikkei sekään mikään vauhdikkain peli ollut! 


Mitä te muuten pidätte tälläsista kuukausikatsauksista? Onko ihan turhia vai hyvä juttu? Mä tykkään näistä kun pääsee vähän kartalle siitä mitä onkaan tehnyt viime aikoina. 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen kuukausi


1,2 ja 4 - Yks mun tammikuun viikoista vietettiin vähän eri puolella maailmaa, Kap Verdellä, ja mä kaipaan tota lomaa niin paljon. Aina kun katon noita matkakuvia niin rupee ihan itkettämään, ehdottomasti yksi mun elämän parhaista lomista, vaikka oltiin vähän niinkuin 'neljän seinän sisällä' koko loma kun tuolta hotellialueelta ei liikuttu mihinkään. Mä vaan niin rakastuin tohon paikkaan. Tuolla oli niin hyvät Pina Coladatkin että joka ilta piti vetää ainakin yks nassuun! Voi kun pääsisi takasin. Enemmän reissukuvia voi katella täältä ja täältä. 3 - Mitä mä teen autossa kun odotan jotakuta tai oon liian aikasin koulun pihassa enkä jaksa vielä mennä sisään? No otan kuvia ittestäni tietenkin. 



1 -  Oltiin tosiaan toissa viikonloppuna siellä abiristeilyllä ja hauskaa oli! Yhden valvotun yön jälkeen silmätkin vähän repsottaa toisena iltana eikä kaveritkaan mahu kunnolla kuvaan mun ja mun egon kanssa.. :D No reissusta selvittiin silti! 2 - Käytiin viime viikolla kiertämässä Jumbon ja Itiksen BikBokit ja ai että sinne on tullu kaikkia ihania kevät/kesä toppeja mitkä kovasti haluisin omaan kappiin myös! Valitetavasti tällä hetkellä lompakko pursuaa kuiteista eikä rahasta.. 3 - Ehkä yks parhaimmista iltapaloista, kana sandwich! Eikä oo aikaa vievää, kanat ja pekonit pannulle, rehut kippoihin ja leivät paahtimeen/pannulle. Näytti kelpaavan perjantaina myös pojille. 4 - Releet niskaan ja syömään!



1 - Taisinkin kirjotella jo noissa lomapostauksissa että siellä meidän hotlassa oli joka ilta tollasia erilaisia minileivoksia mitä vetelin napaani joka ilta hyvällä ruokahalulla. Toi oikeella yläkulmassa oleva suklaakakku oli jotain niin taivaallista että huhhuh! Tulee pelkästä ajatuksestakin jo vesi kielelle.. 2- No meitsi täs moi. 3 - Ja vielä vähän.. Voisin kyllä jo haudata nää palmukuvat jonnekin syrjään, mutta toi maisema on vaan ihana! 4 - Saatiin koko perhe joululahjaks Pauligin Cupsolo -kahvikone ja on kyllä niin loistava kapistus että! Toi on ihan jatkuvassa käytössä tässä taloudessa ja pelastaa kiireiset aamut.


1- Mun favourite safka tällä hetkellä! Lähes ainakun kysellään että mitä syödään niin mun vastaus on 'Pojille kanapastaa, mulle salaattina!' 2 - Päädyttiin meidän Tuhkolmareissulla  kanssa OHIO -nimiseen kauppaan joka tällä(kään) kertaa ei tuottanut pettymystä  vaan oli melkonen taivas collegepuseroitten suhteen! Oisin mieluusti kotiuttanut jokaisesta yhden omassa koossani, mutta rahatilanne oikeutti vain yhteen.. 3 - Hetkeksi saatiin se aurinko paistamaan tännekin, ja se voisi tulla takasin ton synkkyyden tilalle! Hämmästyin tänään kun ulkona oli niin lämmin, ja auton mittarihan näytti sitten nollaa.. Miksi?! Pakkanen ja aurinko, tulkaa takaisin! 4 - Käytiin yks päivä Starbucksissa 'välipalalla' ja toi mustikkamuffinssi oli ihan sairaan hyvää! 


maanantai 2. joulukuuta 2013

MITÄ MÄ TOIVON JOULULAHJAKSI?

Nyt kun on saatu joulukuukin aluilleen, ajattelin tulla kertomaan vähän mun joululahjatoiveista tänä vuonna (joten huomio kaikki sukulaiset ja muut ketkä haluaa ostaa mulle lahjoja, haha). Mun toiveet on menny tänä vuonna tosi laidasta laitaan, enkä vieläkään oo oikein varma mitä tuun lopulta kirjottamaan toivelistaan ylös! Vaikka kohta se pitäisi jo päättää.. Mutta tässä kumminkin muutama toive ja pohdinta siitä mitä haluaisin löytää mun lahjapaketeista muutaman viikon kuluttua. Tosiaan, nää on vaan toiveita joten kenenkään ei tarvitse tulla avautumaan siitä että luulenko kaikki nää saavani :)



Mun ykköstoiveena kokoajan on ollut tuo Michael Korsin ihana lompakko, jolle mulla ois todellakin tarvetta koska edellinen ei mitään merkkiä oleva lompakko vetelee jo viimisiään. Mutta onneksi tästä toiveesta oonkin jo varma että se toteutuu, hih! 

Oon jo jonkin aikaa haaveillut myös jonkin näkösestä minijärkkäristä ja tosta Olympuksen yksilöstä oon kuullut pelkkää hyvää. Tollanen ois vaan niin paljon näppärempi kantaa mukana, ja muutenkin mun mielestä paljon siistimmän näkönen! Mutta taitaa toistaseksi jäädä vielä vain haaveeksi koska multa löytyy kumminkin hyvä ja toimiva kamera ja hintaakin noilla on jonkun verran..

Haluaisin myös kaikki Pretty Little Liarsin tuotantokaudet DVDnä koska multa on mennyt niin ohi ne sillon kun niitä on Suomessa näytetty, vaikka nyt Subilta tulee vasta toinen tuotantokausi. Mä en vaa oo noita nähny missään kaupoissa, joten pitää varmaan patistaa äippä tilaamaan ne netistä. 

Oon myös harkinnut josko pyytäis lahjaksi myös OBH Nordican Magic Style Brush muotoiluharjan, koska oon lukenut paljon sen hyvyydestä ja näppäryydestä, ja siitä miten nopeasti sillä saa hiukset edustuskuntoon. Mulle vaan herää kysymys että onko se juuri mulle, koska mä lähes aina pesen aamuisin ja  suoristan mun tukan joten tiedä olisko tolle kapistukselle niin hirveästi käyttöä mun aamuihin. 

Myös uusi hajuvesi tai GUESSIN kaulakoru löytyy mun toivelistalta. (Ilomielin otan vastaan molemmat). Hajuvesi tulis tarpeeseen koska tän hetkiset yksilöt uhkaa loppua kohta, ja on kiva saada aina jotain vaihtelua elämään! Ja, tarviiko tota korua edees selittää? Diamonds are girls best friend vai miten se oli?

Aivan varmasti mun toivelistalta tulee löytymään myös lahjakortit ja raha! Lahjakortit esimerkiksi BikBokiin ja H&Mään ois varmaan ne kivoimmat. Musta lahjakortit/raha on kaikista helpoin lahja sillon, kun ei tiedä mitä muutakaan ostaisi ja useimmiten näitä lahjakortteja aina tulee jonkun verran. Ja onhan ne kätsyjä kun voi itse sitten päättää mitä ostaa!  

Tässä siis muutama tän hetkinen toive, löytyykö teiltä muilta samoja toiveita? Nyt mä suuntaan vihdoin kouluun yhdeksi tunniksi, jippii. Mulla on tässä tänään alkavassa jaksossa tasan kaksi kurssia, joten raahaudun neljä kertaa viikossa kouluun yhden tunnin takia, ai että ärsyttää :D 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

December 1st

Moikka, ja hyvää joulukuuta! Nyt saa virallisesti höpöttää kaiken maailman joulujuttuja, ja odottaa joulun tuloa, mitä mä oon kyllä tehnyt jo pitemmän aikaa. En millään jaksais odottaa että pääsen syömää kaikkia jouluherkkuja ja avaamaan lahjapaketteja. Leivottiin eilen tän vuoden ensimmäiset piparitkin yhdessä mun taitavan leipuripoikaystävän kanssa, ja on hyviä vaikka itse sanonkin! Multa ei suju tää tekstin tuottaminen nyt ollenkaan, joten lätkäsen tähän loppuun vielä muutaman kuvan perjantailta kun oltiin Camillan kanssa kaupungilla pyörimässä. Rakastan noita keskustan jouluvaloja yli kaiken, ja mun on pakko saada omaakin huoneeseen jonkin näköset jouluvalot äkkiä! Nyt mä suuntaan kattomaan Geordie Shoren loppuun ja sitten kohta puoliin nukkumaan, hyvää viikon alkua kaikille!